Pitkä ja kylmä talvi alkaa olemaan selätetty, oli monen makuun liiankin pitkä..
Pihalla olevan autotallin perällä on noin 15 neliöinen huone, se on aikanaan rakennettu tilan alkuperäisen isännän asuinkäyttöön, ennenkuin varsinaista tupaa on ollutkaan.
Oli tietysti melko rajussa kunnossa kun on ollut viime vuosikymmenet kylmillään, vähän niinkuin varastona ollut viimeajat. Se tuli talven mittaan kunnosteltua, tottelee nimeä oleskeluhuone, sisälle vietiin sohvaa telkkaria pelikonetta yms.
Lahohko ikkuna vaihtui uuteen, kosteudesta kärsineet puukuitu(haltex?)-levyt sai lähteä, välikatosta meni kolmannes uusiksi ja yksi seinäkin oli siinä mallissa että katsottiin paremmaksi tehdä kokonaan uusi, lisäeristeltiin kauttaaltaan, alkuperäinen käyntiovikin tuli aukaistua ja finnfoamilla eristelty ulkoapäin, ei pääse enää lämmöt karkuun, kun ihan sähköpatterilla toistaiseksi pidetty lämpimänä..
Sellaisella aika rouhealla tyylillä toteutettu. Tuli ihan toimiva tila. Vierashuoneenakin toimii sitten tarvittaessa.
Polttopuuhommat on meneillään, ja ne kun saadaan hyvään malliin niin on yksi ihan mielenkiintoinen projekti jo mietintämyssyssä, availen sitä paremmin tuonnempana.
Kesäautoprojektiakin pitää jossain välissä taas joutaa tekemään. Puuhaa riittää siis.
Tämän sepusteli Teemu.